sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Valkeaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!
 
Kiitos jälleen kuluneesta mukavasta vuodesta kaikille kasvatinomistajille ja heidän pörröturkeilleen :)

lauantai 20. joulukuuta 2014

Taas on tapahtunut mukavia asioita sitten edellisen päivityksen... :)
Kaikille R-pennuille löytyi mukavat kodit ja "Oulun pennuilla" on ehtinyt olla sattumalta pentutapaaminenkin eläinlääkäriasemalla rokotuksia hakiessa Kolme pennuista siis asuu Oulussa, yksi Vantaalla ja yksi Virossa.

Marraskuun 22. päivä tuli myös yhdestä haaveesta totta, kun Assandine's Icelet Inessa "Lumina" sijoittui toiseksi Latvian kansainvälisessä näyttelyssä Riiassa, sai Latvian sertin ja vara-cacibin joka vahvistuu cacibiksi voittajan ollessa jo kansainvälinen valio. Tämä cacib oli viimeinen joka puuttui Luminan tittelistä, joten meillä on uusi Champion International de Beaute!!! Sertillä Luminasta tuli toki myös Latvian valio :)
Suuri kiitos Ninalle Luminan ottamisesta mukaan reissuun!

C.I.B.* FI & LV MVA Assandine's Icelet Inessa
 
*Odottaa FCI:n vahvistusta

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kuvat (melkein) 8-viikkoisista

Ensimmäinen pentu, Assandine's Reality Show "Mosse" lensi viikonloppuna pesästä ja asustaa enonsa Kössin kaverina täällä Oulunsalossa. Poika jäi Kössin tapaan yhteisomistukseen, joten toiveissa on näyttelykehissä pyöriminen tulevaisuudessa :)

Kuvasimme loput neljä pentua ennen kuin ehtivät nämäkin karkaamaan maailmalle ;)
Kotia etsivät vielä poika Assandine's Real Deal Edelstein (alapurenta, edullisemmin kotikoiraksi tai muihin harrastuksiin kuin näyttelyihin) ja tytöistä Assandine's Real Time Fairytale. Lisätietoja sähköpostilla tai soittamalla!


Assandine's Really Creamy Beauty


Assandine's Real Deal Edelstein


Assandine's Real Life Cinderella


Assandine's Real Time Fairytale

Tilannepäivitystä

Samojedinpentuja ei suureksi harmiksemme ole kenneliin tulossa ainakaan tälle tai ensi vuodelle. Sijoitusnarttu Mila siirtyy joulukuuhun mennessä Marian omistukseen kun nelivuotissynttärit lähestyy, ja suunnitelmat samojedien kasvattamisen suhteen ovat tällä erää tauolla.

Uusia suunnitelmia odotellessa keskitytään touhuamaan nykyisten koiruuksien kanssa :)

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kuvat 5-viikkoisista

Tarkoitus oli tänään kuvata pennut ihan kunnolla päivänvalossa ja järkkärillä, mutta eihän sitä taaskaan ehtinyt päivänvalon aikaan kuvaamaan. Illalla sitten totesin, että järkkärin akku on loppu... eli kännykameraräpsyt vain kaikista tällä kertaa :) Jospa huomenna olisi sekä aikaa että akkua. Joka tapauksessa tässä meidän 5-viikkoiset:
Tyttö 1

Tyttö 2

Tyttö 3

Poika 1

Poika 2

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Uusia kuvia kolmeviikkoisista pennuista

Pennuista lisätty uusia kuvia. Kuvailin yksin, joten laatu ei ihan päätähuimaava ole :)

Pennuista vielä muutama on vapaana, joten kyselyjä otetaan vastaan. Toiveissa harrastavat ja yhteistyökykyiset kodit, mutta hyviä koteja "kotikoirille" etsitään myös. Pääasia että jokaiselle pennulle löytyy juuri sille sopiva koti. Sähköpostilla tai soittamalla lisätietoja.

Poika


Toinen poika

 
Tyttö
 


Toinen tyttö


Vaalea tyttö


perjantai 22. elokuuta 2014

Mittelipennut reilun viikon vanhoja

Sain vihdoin aikaiseksi kuvata kaikki pennut. Tässäpä kuvia R-pentueesta :)
tyttö

poika

poika

tyttö

tyttö

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tervetuloa Assandine's -blogiin!

Kennelin uutisten julkaiseminen on siirtynyt blogimuotoon päivitysten helpottamiseksi, joten tervetuloa katsomaan mitä meille kuuluu :)

Kuvassa 14.8. syntyneet mittelipentumme emänsä Sannin kanssa.